torstai 30. syyskuuta 2010

Aihe 1

Kultturitalo vs laskettelukeskus vs olutpanimo

Pääöksenteossa noudatetaan utilitarismia, joten kriteerina on kokonaishyödyn maksimointi. Jokainen haluaa hyötyä itselleen, mutta jokaisen hyöty koostuu siitä, että pitää toimia kaikkien hyödyn vuoksi, siitä seuraa se, että jokaisen pitää toimia kaikkien yhteisen hyödyn vuoksi.

Aika monet toivovat pelkästään mielihyvää ja löytävät sitä turhista ja jopa epähyödyllisistä asioista, kuten alkoholista, korttipeleistä, seksistä jne. Tietenkin sellaisille ihmisille voisi yrittää sanoa, että heidän pitäisi ajatella yhteistä mielihyvää, mutta sitten se väite täytyy perustella jollain muulla, eikä sillä mitä he itse haluavat.

Ei voi löytää vain yhtä yhteistä mielihyvää, vaan on laskematon määrä erilaisia mielihyvän käsitteitä, joilla ei ole mitään yhteistä keskenään. Yksi ihminen löytää oluen juomisessa itselleen mielihyvää, ja toinen etsii syvällisempiä mielihaluja, kuten esim. teatteriesityksestä nauttiminen. Toisaalta sekin ihminen, joka haluaa sitä syvällisempää mielihyvää, silloin kun hänellä on nälkä tai jano tai jotain pahaa tapahtunut, hän haluaa mennä sinne olutpanimoon ja juoda olutta siellä eli saada sitä perus mielihyvää.

Teatterikäymisestä tietenkiin ihminen saa uutta tietoa pohdittavaksi, hänellä syntyy ajatuksia  näkemästään esityksestä ja hän saattaa jopa oppia jotai sieltä. Mutta teatterissa käyminen ei ole mikään elämän välttämätön asia, se ei kuulu ihmisen perustarpeiden ryhmään. Sillä voi korkeintaan saavuttaa henkistä mielihyvää lyhyeksi ajaksi, eikä se välttämättä edes ole mielihyvää, jos teatterinäytelmä on vaikkapa huono tai tylsä. Monet ihmiset käyvät teatterissa vain sen vuoksi, että sivistyneen ihmisen on pakko tehdä niin, koska muuten hän ei ole sivistynyt ihminen, eikä häntä pidetä fiksuna tai syvällisenä. Tietenkin on niitä, jotka oikeasti nauttivat teatteriesityksistä, ja saavat jotain uutta itselleen sieltä. Toisaalta tavallisessa kaupungissa ei välttämättä ole niin paljon rahaa useisiin teatterikäymisiin, mistä seuraa se, että teatteri ei tule olemaan niin suosittu, joten siihen rakentamiseen menee paljon rahaa, eikä siitä saada tarpeeksi paljon voittoa.

Laskettelukeskusta perustellessa ajatus on se, että liikunnasta on hyötyä terveydelle, josta seuraa mielihyvä. Mutta kaikki tietävät, että liikunta on hyödyllistä, että sitä pitää harrastaa sen takia. Eli ihminen menee harrastamaan liikuntaa, koska sen on pakko, muuten hänen terveys ei ole kunnossa. Esim. kun joku haluaa laihtua, hän alkaa liikkua, mutta ei välttämättä sen takia, että liikunta on hyvä, vaan sen takia, että on tavoite laihtua ja saada sitä kautta mielihyvää. Sitten tulee ristiriita tälle väittämälle. Onhan olemasssa ihmisiä, jotka oikeasti pitävät laskettelusta, koska se on extremea, siitä saa adrenaliinia, ja sehän on todellista hetkellistä mielihyvää. Toinen esimerkki on tanssi. Tanssia ei harrasteta sen takia, että se auttaa laihtumaan, tai lisää lihasvoimaa ja venyvyyttä (tai osittain sen takia), vaan siksi, koska se on oikeasti kivaa.

Olutpanimo on huono vaihtoehto, koska se edistää terveysriskiä, vaikka siitä saakin mielihyvää. Mutta kyllähän ihmiset sen tietävät, ja silti he menevät sinne, koska he haluavat saada sitä hetkellistä mielihyvää. Lisäksi siellä on helppoa keskustella ja löytää omankaltaisiaan (en kiellä, että sitä ei voisi tehdä edellisissä vaihtoehdoissa). Yrjö Ylempi-Keskiluokka väittää, että valtaosa ihmisistä ei ymmärrä omaa parastaan ja haluaisi siksi todennäköisesti rakennuttaa olutpanimon, joka pitkällä tähtäyksellä vähentäisi heidän mielihyväänsä. Ja olen periaatteessa samalla linjalla hänen kanssaan, koska en löytänyt enempää hyviä puolia olutpanimossa. Joka tapauksessa olutta voi ostaa kaupastakin ja juoda se kotona kaveriporukan kanssa, eikä mennä olutpanimoon.

Pohdittuani näitä kolmea vaihtoehtoa päädyin siihen tulokseen, että kannattaa rakentaa laskettelukeskusta, jos ajattelee yhteistä mielihyvää ja terveyttä.

2 kommenttia:

  1. Olutpanimon, laskettelukeskuksen ja kulttuuritalon hyödyllisyyttä koskevat arviosi ovat ihan järkeviä, mutta pääasiahan oli kysymys siitä, miten voidaan tietää - jos mitenkään - mikä maksimoi kokonaishyötyä. Tämä jää hieman sivuasian asemaan.

    Kansanäänestyksen poissulkemista ratkaisutapana pitäisi käsitellä. Jää hieman epäselväksi kannatatko vai vastustatko sitä. Ilmeisesti vastustat, mutta et varsinaisesti esitä perustetta sille, miksi kansalaiset eivät kykenisi miettimään asiaa pitkällä tähtäyksellä omalta kannaltaan - tai sille, miksi joku muu pystyisi harkitsemaan sitä paremmin kuin tavallinen kansalainen. Perustelun täytyisi olla kaiketi se, että kaikki ihmiset eivät ole yhtä kehittyneitä ja siksi viisaampien on tehtävä päätökset heidän puolestaan.

    Kiinnitä huomiota tehtävänantoon!!!

    VastaaPoista
  2. Olet pohtinut joitakin asioita ja teemoja, joita kurssilla käsiteltiin ja tehnyt joitakin niistä johtopäätöksiä ja arvioita. Monet asiat kuitenkin jäävät käsittelemättä. Kurssilla käsitellyt teoriat ja käsitteet eivät juurikaan esiinny blogissasi.

    VastaaPoista